perjantai 8. helmikuuta 2013

Havahdu en, palavasti elelen

Ihailen vain tätä blogia! Olen järjettömän innoissani enkä malta odottaa, että älyän, mitä kaikkea tänne saakaan. Sanasto on minulle ihan ufoa (gadgetit ym.) mutta olenkin epätekninen konservatiivi. Esteettisyys on kaikessa a ja o, ja arvatkaa vain, kuinka kauan mietiskelin blogin osoitetta! Helmi siinä oli pakko olla (intuition sanelema viesti), ja kaikki kauniit helmen sisältävät yhdyssanat olivatkin jo käytössä ja jotain kuntosaleja, kylpylöitä tai herra ties mitä... Fata Morgana on minulle lapsesta asti tuttu, koska minulla oli paperiarkkeja, joihin voi maalata vedellä, ja paperit ovat erivärisiä. Nyt tuo hieno keksintö on Maudin käytössä. Ja "kansion" kannessa siis lukee "Fata morgana mirage" ja siinä on lasista nousevan noidan kuva. Voin joskus räpsäyttää uudella kamerallani siitä kuvan ja liittää tänne - kunhan opin senkin...

Luen paraikaa Anthony de Mellon opusta "Havahtuminen". Voi kurjuuden kuttura!!! Juuri kun olen innostunut elämästä sen kaikkine eri muotoineen, valmis kokemaan rakastumista, huumaa, tuskaa, intoa, oman dharman löytymistä, elämänvimmaa, niin sitten joku tulee ja kirjoittaa, että jokainen ihminen on itsekäs ja kehno, kaikki hyvät työt pohjautuvat vain itsekkyyteen, ja nämä:

"Luuletteko ihmisten saavan apua siitä, että olette heihin rakastuneita? Minullapa on teille uutisia. Ette te ole koskaan olleet rakastuneita kehenkään. Olette rakastuneita vain omaan ennakkoluuloiseen ja toiveikkaaseen mielikuvaanne tuosta ihmisestä. Eikö tässä ole myös syy siihen, että rakkaus päättyy? Käsityksenne ihmisestä muuttuu. Sanotte: "Miten saatoit tuottaa minulle pettymyksen, vaikka luotin sinuun niin paljon?" Luotitteko heihin todella? Ette te ole koskaan luottaneet kehenkään. Älkää yrittäkö! Kyse on vain yhteiskunnan aivopesusta. Te ette ikinä luota kehenkään. Luotatte vain omaan, tuosta ihmisestä muodostamaanne mielikuvaan. Mitä siis valitatte? Todellisuudessa ette halua myöntää: "Arviointikykyni petti." Sehän ei ole kovin imartelevaa. Niinpä sanotte mieluummin: "Miten saatoit tuottaa minulle pettymyksen?""

"Nuori mies tuli valittamaan, että hänen tyttöystävänsä oli jättänyt ja pettänyt hänet. Mitä siinä valitat? Odotitko jotain parempaa? Odota pahinta, olet tekemisissä itsekkäiden ihmisten kanssa. Sinä tässä hölmö olet - taisit varustaa hänet sädekehällä. Ajattelit hänen olevan prinsessa, luulit ihmisten olevan mukavia. He ovat yhtä kehnoja kuin sinäkin - ymmärrätkö, kehnoja. He ovat yhtä unessa kuin sinäkin. Entä mitä luulet heidän etsivän? Omaa etuaan, aivan kuten sinäkin etsit. Ei ole mitään eroa. Voitko kuvitella, miten vapauttavaa on, kun et enää koskaan elättele harhaluuloja etkä koskaan enää pety?"

"Kun sanotte: "En halua loukata ihmisiä", minä sanon, "älkää yrittäkö! En usko teitä." En usko ketään, joka sanoo, ettei hän halua loukata ihmisiä. Ihmisten loukkaaminen on meistä hauskaa, aivan erityisesti joidenkin tiettyjen ihmisten loukkaaminen. Rakastamme sitä. Ja jos joku muu loukkaa heitä meidän puolestamme, olemme vahingoniloisia. Mutta emme halua itse olla loukkaajina, koska meihin sattuu. Siinäpä se. Jos me loukkaamme, toiset saavat meistä huonon käsityksen. He eivät pidä meistä, he puhuvat meistä pahaa emmekä me pidä siitä!"

Periaatteessa olen samaa mieltä kaikesta, mutta en kuuna päivänä halua olla niin valaistunut, etten odota enää mitään, että pidän kaikkia ihmisiä kehnoina ja itsekkäinä, etten hullaannu mielikuvaan toisesta ihmisestä ja etten halua mitään, koska sinä päivänä kun noin "herään", on minun elämäni loppu. Ehkä en sitten valaistu tässä elämässä, mutta ei haittaa mitään, minä olen tullut maan päälle kokemaan näitä harhoja ja unia ja haluan elää tämän kaiken läpi täysillä. Olen joskus ammoisina aikoina itsekin päätynyt tuohon miettöön, että pohjimmiltaan jokainen teko ja ihminen onkin itsekäs, mutta se johti minun kohdallani niin suureen eksistentiaaliseen angstiin, elämäntuskaan ja turhuuden kokemiseen, että en suostu tuota enää ajattelemaan.

Minä haluan kaikkea kaikkein eniten, oletan että ihmiset ovat imarreltuja ja haltioissaan kun minä rakastun mielikuvaani heistä ja ylistän heitä maasta taivaaseen, vaikka he todellisuudessa olisivatkin kehnoja maan matosia, ja minä koen, että tähän elämänvaiheeseen eivät Mellon mietelmät sovi, mutta kahlaanpa kirjan silti läpi, koska siitä niin paljon puhuttu on, ja koska sitä niin paljon minulle suositeltu on. Haluan heittää kyynisen pessimistin itsessäni kaivoon, ja siksi kai juuri nyt Mellon kirja eteeni vihdoin tuli, jotta testattaisiin, palaanko vanhaan "älä nyt mitään odota, ole realisti ja kehity henkisesti" -kehään. Haluan "kehittyä henkisesti" ihan tavallisessa elämässä, liikoja analysoimatta ja itseäni järjettömästi tarkkailematta. Tuollainen vaihe on minulla toivottavasti enimmäkseen ohi, sillä se ei ollut minulle kovin rakentavaa...

Hassua kyllä, mietin blogin osoitteeksi myös sellaista kuin "ofelianuni", ja Fata morganahan tarkoittaa kangastusta. Eli nyt eletään todellakin tietoisesti unessa ja kangastuselämää...! Minulle siinä on toivo, ei siinä että olen havahtunut guru.

2 kommenttia:

  1. Vautsi!!!!!!!!! Millä ihmeellä olet saanut näin hienon pohjan??? Onks tää jokin vakiotemplete (hih)?

    Ihanan kuuskytlukulainen, tulee mieleen Ilkamat ja lyhyet hameet!

    VastaaPoista
  2. Jaana, mä oon niin turisti täällä että valikoin vaan valmiina olevista vaihtoehdoista parhaimman, joka heti miellytti silmää. :) Tää oli vaihtoehdoissa otsikon "Mielettömät" alla. En tiiä 60-luvusta pal mittää enkä Ilkamiakaan mutta tykkään tästä värikkyydestä, liikkeestä ja ilosta.

    VastaaPoista