maanantai 18. helmikuuta 2013

Kammometsä


Vein Maudin kävelylle metsään, josta osa on suojeltua aluetta, ja jossa osaan on viime vuosina rakennettu kylmänoloisia ja persoonattomia sikakalliita taloja. En ole käynyt alueella viime aikoina usein, koska siellä on ollut vaikeaa liikkua rattailla, ja koska alueen taianomaisuus hävisi rakentamisen myötä. Ennen se oli pelkkää vanhaa metsää, jossa ei koskaan liikkunut muita ihmisiä. Niinpä osa alueesta oli todella outoa tunnelmaltaan. Yhdessä kohtaa tuntui aina siltä kuin aika olisi pysähtynyt, karvat nousivat pystyyn, oli pakko juosta alueen läpi, vaikka tuntui siltä että siihen jää jumiin. Mantan kanssa alue tuli puheeksi vasta hiljattain ja hänellä on sama kokemus. Itse laskin kaiken aina mielikuvitukseni piikkiin, kunnes huomasin saman olon joka kerta siellä, vaikken olisi edes kiinnittänyt huomiota että nyt ollaan juuri siinä kohdassa.

Mielenkiintoista on myös se, että aluksi kun muutin tänne ja tutkin aluetta, en koskaan löytänyt reittiä tuonne "vuorelle". Kartan mukaan ja muutenkin sinne vievä tie on äärimmäisen helppo löytää, mutta minä en sitä vain "nähnyt". Sittemmin löysin sieltä kaksoishiidenkirnut, mutta joka kerta kun halusin näyttää ne ystävilleni, en taaskaan löytänyt perille. Kummallista.




Tässä hiidenkirnut lumen peittäminä paannejääkuorrutuksella ja niiden lähellä oleva kallionseinämä, joka varsinkin kesällä näyttää kiehtovalta, sammaleiselta, ja sitä on pakko silittää.

Kirnujen jälkeen alkaa se outo alue, jossa ilmapiiri on pelottava ja merkillinen. Onkohan tuo polun varressa ränsistyvä kapistus jokin sodanaikainen juttu? Ja tuo "bunkkeri" on järjettömän kammottava paikka. Sen lähelle en menisi vaikka maksettaisiin, sisälle astumisesta puhumattakaan!


Ja koska mukana ei ollut uutta kameraani, jouduin ottamaan kuvat kännykällä, jossa kamera on surkea, kun siinä ei ole edes salamaa. Eli sain "kummituksia" tietysti kuvaan! Oikeasti oviaukko oli vain tumma ja synkkä, nyt siinä on joku lumikasaheijastuma, vaikka takaseinä on vaan betonia tms. Lienee tämäkin jokin sodanaikainen systeemi?

Maud halusi kotiin jo hiidenkirnujen luona, koska sitä pelottivat kaatuneet puut ja rassukka itki, minuakin alkoi karmia kun pääsimme vihdoin päätielle ja näin puihin tehdyt merkit:


Tienrakentajien/metsänhoitajien outoa huumoria?! Suurimmassa osassa puita oli vain vihreä läntti, mutta tässä oli kolme puuta yhdessä toisissaan kiinni ja jokaisessa pääkallo. Ovatko nämä merkityt siis kaadettavia vai säästettäviä, ken tietää? Tiet olivat ennen kapeita hiekkateitä ja nyt valmistuttuaan leveämpiä ja asfaltoituja, törmäsimme jopa isoon auraan (niitä ei vuosia sitten siellä käynyt, ainoa merkki autoliikenteestä olivat satunnaiset renkaanjäljet tiessä), ja jos kyseessä on luonnonsuojelualue ja tie on valmis, mitä noille puille sitten aiotaan tehdä? (Lisähuom. Tuli mieleen että joku ökytalon teini on aikansa kuluksi raaputellut läiskistä pääkallot, huoh.)

Oli hyvä päästä kotiin, emme ihan heti lähde tuonne takaisin! Paitsi ehkä keväällä sinivuokkoja katsomaan...

4 kommenttia:

  1. Hertsyykkeli, missä tuollainen on? Muuten: vastattu on.

    VastaaPoista
  2. No hertsyykkeli, TOSI lähellä meidän kotia!!! :D Kääk käkkäräkää...

    VastaaPoista
  3. Juu täällä. :D En muista oonko kertonut missä asun mutta en sitä tähän viitsi laittaa, hehee..

    VastaaPoista