keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ofelia, oman onnen seppä

Elämä on kiinnostavaa, kun vaihtaa mielipiteitään monta kertaa päivässä. Aina löytyy uusia näkökulmia, kun ei jumita vain yhdessä ajattelutavassa. Välillä olen sitä mieltä, että ns. henkimaailma on olemassa (vrt. omat ja ystävien kokemukset), välillä sitä mieltä että kaikki on huuhaata. Tavallaan kaipaan joitain uskomuksia psyykkisen hyvinvointini tueksi (en kestä inhorealistista todellisuutta muuten, ainakaan välillä), mutta kuten ystäväni Hermia viisaasti sen muotoili:

"Jos arvelet että uskominen auttaisi sinua, eikö se tarkoita että uskon perimmäinen syy ovat psykologiset tarpeesi, ei todellisuus sinänsä? Käsittääkseni psykologisiin tarpeisiin on parempiakin tapoja vastata kuin todellisuuskuvan muokkaaminen hatarin perustein. Esimerkiksi, tarve uskoa liittyy pohjimmiltaan usein haluun olla jotenkin erityinen ja tietää jotakin mitä monet arvostetutkaan ihmiset (kuten tiedeyhteisön edustajat) eivät tiedä. Mutta tarpeeseen olla erityinen ja itsearvostuksen ongelmiin on parempiakin tapoja vastata..."

Lainattu luvan kanssa, lisätty vain yksi poisjäänyt että-sana. Juuri noin se on, että "yliluonnolliseen" uskomiseni pohjautuu psykologiseen tarpeeseen, ja olen miltei aina tiedostanut tämän, mutta en ole keksinyt muita tapoja hoitaa psyykettäni kuin lääkkeet, ajoittainen terapia ja todellisuuden muokkaaminen. Tunnistan kyllä tuon tarpeen olla jotenkin erityinenkin! Tunnistan sen sekä itsessäni että muissa, jotka jopa pienoisella ylpeydellä väittävät vain "tietävänsä" jotain muuta olevan kuin se mitä me näemme, tietävänsä että ovat selvänäkökykyisiä tai mitä ikinä. Toisaalta mietin, onko sillä väliä, mikä ihmistä pönkittää? Toiset pönkittävät itseään titteleillä ja työnteolla, toiset erilaisten sairauksien kestämisellä, kuka milläkin. Ei noista kai mikään lie toistaan parempi keino.

Todellisuuden muokkaaminen johtaa vain siihen ongelmaan, että kun törmää arjen ja elämän realiteetteihin, alas pilvilinnoista tullaan rytinällä. Tai ainakin minä tulen, koska olen pessimismiin ja negatiivisuuteen taipuvainen ihminen. "Superhörhöt" eivät taida kokea sitä rytinää, koska he näkevät kaikessa aina tarkoituksen, kaikki on aina niin kuin pitääkin, ja he ovat hyviä etsimään asioista ne positiiviset puolet.

Positiivisiin puoliin minäkin tosin olen nykyään pyrkimässä. Viime viikot ovat olleet aika nihkeää menoa kotona; olen ollut uupunut, kiukkuinen, turhautunut, kipeä (olemme edelleen kipeitä), ahdistunut, suorastaan vihannut elämääni ja vaikka mitä. Olen tuntenut sekoavani ja kuolevani, hajoavani äitiyteen ja yksinhuoltajuuteen. Sitten Universumi toi eteeni tämän. Minä olen juuri se tyyppi, joka alkaa möyhytä niiden ikävien asioiden ympärillä, juuttuu niihin ja sitten kaikki onkin pelkkää helvettiä aamusta iltaan! (Ja mikä on saavuttamani hyöty? Huomio? Myötätunto?) Tuo kolumni tuli minulle kreivin aikaan. Vaikka olisi kuinka turhauttavaa elää omien valintojensa kanssa (lapsi väärän miehen kanssa, yh-elämän valitseminen jne. - tosin tähän toinen minäni sanoisi että sielun tasolta katsottuna Hamlet on juuri se oikea mies, olen valinnut tämän oppiläksyn hänen kanssaan ja sieluni on valinnut nämä kokemukset tässä elämässä eli ei ole mitään "oikeaa" tai "väärää"), aina voi valita asenteensa lopputuloksiin. (Ja oikeasti taidan uskoa siihen sielun valintaan, eli ei voi valittaa mistään, kukin on elämäänsä saamansa kokemukset itse valinnut, myös sen syövän ja sokeritaudin, rikkauden ja rakkauden.) Ja sen ei pitäisi minun tapauksessani olla edes vaikeaa, koska oikeasti minulla on kaikki paremmin kuin ikinä elämässäni! Minulla on vapaus (vapaus esim. työnteosta!), rahaa, koti, lapsi, kuitenkin se mies, ystäviä, kaikkea sellaista mistä moni vain unelmoi ja sellaista mitä en aiemmin uskonut saavuttavani! Minkä ihmeen takia siis vihata elämäänsä, kun on saanut niin paljon? Sainhan Oberoniltakin enemmän kuin uskalsin edes toivoa tai ajatella. Mutta ehkä väsyneenä ja kipeänä ei ole maailman parhaimmassa vireessä ajatella syntyjä syviä iloisella mielellä.

Tein myös yhtenä valvomisyönä oivalluksen: jos ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus eivät ole kiinni ulkoisista seikoista (raha, työ, ihmissuhteet, tavara jne.), niin silloin ei pahoinvointikaan riipu ulkoisista asioista. Mistä se silloin riippuu? Korvien välistä. Kuinka vihasinkaan sitä, kun rouva Polonius vuosia sitten karjui, että miten ihmeessä voin olla masentunut, vaikka minulla on nätti koti, opiskelupaikka ja kaikki - kun eihän se olo siitä ollut kiinni... Eli miksi siis ei voisi voida hyvin, vaikka kaikki olisi ulkoisesti huonostikin! Eivät esim. ne köyhyysloukussa olevat yh-ystäväni ole mitenkään onnettomia vaan keskittyvät elämän hyviin puoliin, ovat toiveikkaita ja iloisia. He tietävät, että kaikki on hyvin. Minä aion hankkia tuon saman asenteen ja luottamuksen elämään. Ja kieltämättä esim. Laterna magica alkoi viimeisinä aikoinaan käydä aika raskaaksi, joten vuodatuksen uudistus tuli hyvään aikaan! Pääsin eroon siitä mustuudesta ja voin nyt aloittaa valoisammalta pohjalta alusta. Minun on voitettava se negatiivisuuden pilvi, jonka keskellä olen lapsuuteni viettänyt ja josta olen niin paljon itseeni omaksunut.  

Tänään kävin Maudin kanssa TM-galleriassa jossa oli esillä Jarmo Kukkosen maalauksia. Oli virkistävää käydä keskustassa jossain aktiviteetissa pitkästä aikaa, ja maalaukset olivat upeita. Katselin niitä läheltä ja mietin, miten ne on tehty, ja kun katselin kaukaa, se mikä läheltä näytti kevyesti ja epätarkasti "sutaistulta", olikin kaukaa katsottuna äärettömän selkeä ja syvä kuva. Huikeaa! Tuon taidon haluaisin itsellenikin!

Ja ensi kuussa olen menossa ystävien kehumalle astrologille, jotta saisin selkeyttä uskomuksiini ja tilanteeseeni, hih! Jos sieltä jotain oikeasti löytyy, otan sen vastaan, jos ei löydy, on ainakin koettu taas yksi uusi juttu. Ja hmm, jos oikein luon oman todellisuuteni ja muokkaan maailmaa sellaiseksi kuin haluan, saatan sitä kautta saavuttaa tavoitteeni, vaikka se sitten perustuisikin mielikuvitukseen, virheelliseen todellisuuden muokkaamiseen ja pilvilinnoissa elämiseen... Jos haluan maalata, tarvitsen värikästä mielikuvitusta ja kaikenlaisia ulottuvuuksia, ja jos haluan pysyvän eläkkeen että voin vain maalata ja toimeentulo on turvattu, eiköhän sekin irtoa, kun alan jutella psykiatrille tähän maailmaan jääneistä hengistä, horoskoopeista, X:n kirouksista ja muusta. Minä voin siis vain voittaa! Heureka!

 

9 kommenttia:

  1. Mä olen tässä lueskellut sun blogia ja tullut siihen tulokseen että tänne kirjoittelun sijasta kannattaisi mennä puhumaan ihan ammattilaiselle ) Sieltä ne vastaukset löytyvät, omasta itsestäsi. Siis se, että minkätakiat täytyy ajatella ne asiat niin negatiivisesti ja pessimistisesti. Katso kun ne, joiden mielestä elämä ei ole "perseestä" ovat aan mieletään terveitä ihmisiä:)

    VastaaPoista
  2. Mä olen tässä lueskellut sun blogia ja tullut siihen tulokseen että tänne kirjoittelun sijasta kannattaisi mennä puhumaan ihan ammattilaiselle :) Sieltä ne vastaukset löytyvät, omasta itsestäsi. Siis se, että minkä takia täytyy ajatella ne asiat niin negatiivisesti ja pessimistisesti. Katso kun ne, joiden mielestä elämä ei ole "perseestä" ovat vaan mieletään terveitä ihmisiä:)

    Tuossa ilman kirjoitusvirheitä, kun on huono näppäimistö

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, olen vissiin sitten unohtanut kirjoittaa että käyn psykologilla. :) Kyllä blogia saa kaikki pitää! Ja mulla on niitä terveitä kavereita joiden mielestä "elämä vaan ylipäätään on aina perseestä". :D Oletkohan se sama anonyymi joka oli riesana jo vanhassa blogissa?

    VastaaPoista
  4. En ole sama, ensimmäistä ja viimeistä kertaa tähän blogiin eksyin :) Ja se just ärsyttääkin et kaikenmaailman höyrypäät saa pitää blogia. Hienoa, että käyt psykologilla! Olisi ihanaa jos lapsesi saisi henkisesti terveen äidin :) Niin joo, ihme asenne ystävilläsi elämään. Kyllä tollanen negatiivisuus on raskas piirre ihmisissä, varsinkin kanssa eläjille

    VastaaPoista
  5. Onnittelut ensimmäisestä anonillista, tuosta tärkeästä mittapaalusta jokaisen itseään kunnioittavan blogistin elämässä *huomaa positiivinen ajattelu*

    Minä olen mieleltäni terve (näin hovipsykologini minulle vakuuttaa), ja moni asia maailmassa ja elämässä on mielestäni kuitenkin perseestä. Sitä sanotaan välittämiseksi. Sitä että kaiken maailman höyrypäät saavat pitää blogia taas sanotaan sananvapaudeksi. Jos sananvapaus ärsyttää, on maailmassa yhä monia valtioita joissa tämäkin huoli otetaan vakavasti...

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Saara! Onhan se kivaa että näin uudessa blogissa jo näin alussa saa paljon kommentteja! :) Se on kyllä perseestä että ihan kaikki ei pidä blogia, koska kannattaa se sananvapaus hyödyntää, höyrypäidenkin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä. Vakavasti puhuen, minusta olisi suuri menetys jos blogistaniassa olisi vain "normaalien" ja menestyvien uraihmisten blogeja. Teet yhteiskunnalle palveluksen kertoessasi elämästäsi blogissa. Mt-ongelmaisia työnnetään muutenkin marginaaliin niin monin tavoin, että omien kokemusten tuominen esiin netissä on tärkeää. Etenkin ns. menestyjille tekee vain hyvää lukea toisenlaisiakin tositarinoita. Voi olla, että kirjoituksillasi on sellaista merkitystä jota et arvaakaan.

    Samalla anonillit tukehtuvat hitaasti omaan keskinkertaiseen merkityksettömyyteensä. Se mahtaa olla tuskallinen kokemus, ei ihme että inisevät. Säälikäämme heitä. :)

    VastaaPoista
  8. Saara, ehkä sen takia anonyymeillä ei koskaan ole omia blogeja, koska he eivät ole tarpeeksi terveitä blogin pitämiseen?! xD Ja onhan se tuskallista olla niin yksinäinen ja patoutunut, että ei ole ketään muuta kelle purkaa tuntojaan kuin tuntemattomille bloggaajille. :(

    Menestyjistä tulikin mieleeni, että ai kamala, onneksi en ole "menestyjä"! En voisi tylsempää, stressaavampaa ja mielenkiinnottomampaa elämää kuvitella kuin jossain uraputkessa urvahtelun miettien ja peläten, koska se "menestys" loppuu... :O Vähemmälläkin pääsee ja on jännempää!

    VastaaPoista