lauantai 2. maaliskuuta 2013

Enkelit ryykää Ofelialle tavaraa

Luin loppuun Byrnen enkelikirjan ja ainakin tällä hetkellä olen taas vaihteeksi vaikuttunut... Huomenna voin olla jo toista mieltä. Eilen olin hovineito N:n luona kylässä ja kummastelin elämän pieniä ihmeitä. Ensinnäkin, selkä-, niska- ja narskutusjumitukseni ovat viime viikon olleet sitä luokkaa, että lääkkeitä on pitänyt ottaa kaksin käsin (ilman mainittavaa apua), ja muistin kauratyynyni, kaivoin sen kaapista, lämmittelin ja siirtelin sitä paikasta toiseen. Mitä tarjosikaan hovineito N ensimmäisenä kun menin kylään? Uutta kauratyynyä! Hän oli saanut sen jostain, ei tarvinnut itse, ja hän luotti siihen että joku tulee, jolle se on tarpeen. Nyt voin lämmittää siis kaksi isoa kauratyynyä ja yhden pienen jääkarhukauratyynyn (se on suloinen olento, sain sen pari vuotta sitten Cordelialta) ja vain makoilla! Lisäksi sain suolatuikun, jollaisia rakastan, ja naistenlehtiä, joissa yhdessä oli juttu tietysti Lorna Byrnestä ja hänen enkeleistään... Hovineito N on viimeinen ihminen, jolla olisi kotonaan naistenlehtiä - siksikin tämä pieni ihme ihmetytti! Juuri heitin vanhat lehdet pois, kun olin niitä tarpeeksi leikellyt ja tuumin, että kyllä uusia aina tulee aarrekarttoja varten, ja mieleeni kyllä juolahti, että keneltä niitä nyt saisi, kun rouva Poloniuskin juuri kävi ja toi muutaman tullessaan, mutta näköjään sen aina saa mitä tarvitsee, ja sieltä mistä vähiten odottaa!

Hovineito N on taas lähdössä reissuun, joten hän karsi tavaroitaan muutossa eli oikeaan aikaan olin kylässä. Hovineito N on juuri sellainen nykynuori (vaikkei enää kai ihan nuori), joista lehdissä paasataan: tehdään vähän aikaa töitä ja sitten matkaillaan, ei pidetä kunnolla yhteiskuntaa pystyssä. Oi, minä olisin juuri samanlainen, jos pääni kestäisi sen verran työntekoa että jäisi rahaa säästöön ja jos ei olisi Maudia, jota ei voi jättää pitkäksi aikaa muiden hoteisiin! Onneksi on muitakin taivaanrannan maalareita, jotka eivät halua uraa, omistusasuntoa ja vakiintunutta elämää... Ehkä meillekin jonain päivänä selviää, mikä on se meidän alamme. Tai sitten olemme tulleet maan päälle opettamaan muita. Hamlet on sanonut minulle, että jonkun on oltava köyhä ja sairas, jotta ihmiset ymmärtäisivät enemmän, että ihmiset osaisivat arvostaa sitä mitä heillä on, ja että he oppisivat myötätuntoa, auttamista ja sitä että heikkouttakin on. Viisasta? Kyllä minulle sopii, että elämäntehtäväni on sen näyttäminen, että muullakin tavalla voi elää kuin sen peruskaavan mukaan. Ehkä siksi minulle ei ole annettu edes halua elää sen peruskaavan mukaan, koska tehtäväni on toisaalla, muunlainen.

Tällä hetkellä minulla on vahva varmuus siitä, että olen oikealla tiellä. Jospa vihdoin tässä kypsässä iässä alkaisin kuunnella itseäni, lakkaisin miellyttämästä muita (mukaan lukien psyk. poli ja Kela) ja tekisin sitä, mikä kiinnostaa ja huvittaa. Mitä luultavimmin elämä alkaa sujua paljon paremmin, kun lakkaa sätkimästä vastavirtaan, ja ympärillä olevat ihmisetkin voivat paremmin, kun olen sovussa itseni kanssa.

Tänään minulla on vapaata, Artemis tulee luokseni, teemme taikamaljan ja ehkä jatkamme iltaa keskustassa. Varokaa tavikset, hörhöyhärit ovat liikkeellä!

4 kommenttia:

  1. Hellurei - meillä on yksi suolatuikku, jonka saat mielihyvin. Inhoan sitä...

    VastaaPoista
  2. Jaana, enkeli! :D Mielelläni ottaisin suolatuikun jos siitä luovut. :) Laitatko postiin vai tullaanko keskustasta jostain hakemaan...?

    VastaaPoista
  3. Se on maalla kaappiin piilotettuna. Yritän muistaa ottaa sen ensi viikonloppuna mukaan, enkä taatusti maksa siitä postimaksuja, joten ehkä sitten lopultakin tavataan ;).

    VastaaPoista
  4. Minä lähetän enkelin maalle muistuttamaan! ;D Ja minä toivoinkin ettet laita sitä postiin niin nähdään. :P

    VastaaPoista