lauantai 30. maaliskuuta 2013

No hyvää pääsiäistä!

Kyllä ennen kaikki oli paremmin, rairuohokin tuuheampaa! Olen pääsiäisihminen, on istutettu paljon (kitukasvuista) rairuohoa, laitettu tipuja, munia ja höyheniä paikat täyteen, tehty raskas pasha kunnon muotilla, syöty kaksi laatikkoa mämmiä ja ehkä kymmeniä suklaamunia. "Ääri pöödsit" ovat valloittaneet meidät molemmat. Meinasi minulta, aikuiselta ihmiseltä, itku ilmoille purskahtaa, kun K-kaupasta olivat AB-munat loppuneet! Kassa neuvoi Ärrälle, joten sieltä vedimme sitten kalliin kasan lintumunia. Meiltä puuttuu enää musta ja keltainen tipu. Pääsiäinen oli uskonnolliseen aikaani maaginen juhla, johon liittyi paljon jännittävää odotusta, ja koska aiemmin keväthurmani alkoi jo maaliskuussa, olin siksikin pääsiäisenä aivan täpinöissäni. Sittemmin into on laantunut lähinnä syömiseen ja sisustamiseen, ja pääsiäisen värit ovat aivan ihania. Joulu ei ole koskaan sillä tavalla sytyttänyt, koska en välitä punaisesta, ja koska joulua juhlitaan minulle kamalimpaan vuodenaikaan. Pääsiäisenä saa myös tulppaaneita, joita olenkin jo ehtinyt käydä kimpuittain läpi. Pääsiäisenä menen myös pahemmin konkurssiin kuin jouluna...

Aika hiljaista tuntuu olevan monessa blogissa, ja täälläkin. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa, ja sitten kun olisi vähän aikaa, olen niin väsynyt, etten jaksa mitään. On liikaa ohjelmaa nykyään, ja tapaus X syö uskomattoman paljon aikaa ja voimavaroja. Ei niinkään aiheen vuoksi vaan siksi, että tämänkertaiselta päähenkilöltä tulee niin paljon kaikenlaisia viestejä joihin pitää vastata ja siksi, että olen luvannut ottaa joitakin paperihommia hoitaakseni. Olen siis jokseenkin stressaantunut jo. Vaikka tiedän kyllä, että alussa tämä vaatii paljon työtä, sitten jossain vaiheessa tulee vain se pitkä odotteluvaihe, kun viranomaiset hoitavat asiaa. Tämän takia minun pitää matkata myös Turkuun! Olisin toivonut, että ehtisin sen päivän aikana myös vähän fiilistellä entisessä kotikaupungissani, mutta fiilistely taitaa jäädä vain murkinointiin, sitten on luvassa monen tunnin tapaaminen ja sitten pitääkin jo kiiruhtaa kotiin. X on aika uskomaton tapaus, hänen tempauksensa vielä uskomattomampia, ja lainaan taas hovineito K:ta: "Onhan tuo sinun elämäsi nyt vähän agenttielokuvaa." Jepujee, ehkä en voi edelleenkään odottaa normaalia tavallista elämää! Elokuvaa eletään aina vaan...

Olen tässä mietiskellyt miehiäkin, ja kiukutellut Mantan kanssa, miten miehet eivät ota vastuuta, pääsevät aina kuin koira veräjästä. Ei niiden tarvitse kuin virkkoa "enhän minä mitään", ja sillä selvä. Kaikki on aina naisen vika. Hyvinä esimerkkeinä tässä toimivat sekä X että Oberon, ja joskus Hamletkin, vaikka ovat keskenään tyystin erilaisia ihmisiä. Mitään ei myönnetä, sanomisia perutaan ja muutellaan, kunhan oma nahka pelastuu, se on tärkeintä! Manta sanoi, että jos Titania saisi tietää edes vähän tästä Oberon-asiasta, minähän se olisin pahis. On se kumma. Voisipa taikoa itsensä vaikkapa kuukaudeksi mieheksi! Voisi kokeilla kevyttä vastuutonta ja huoletonta elämää...

Olen miettinyt sitäkin, sadomasokistisella nautinnolla, että miten Oberon mahtoi tuhota kirjeeni. Paperinkeräys olisi inhimillinen ja oikea, koska onhan kirje paperijäte, sekajätteeseen repiminen taas olisi kamalan brutaalia ja julmaa (ja epäekologista). Mutta jos minä olisin saanut tarpeettoman rakkauskirjeen, joka ei merkitsisi minulle mitään, ja minun pitäisi päästä siitä eroon ettei kukaan löydä sitä, ehkä olisin rutistanut sen tiukaksi palloksi ja tunkenut juuri sekajätepussin pohjalle ja tarjoutunut auliisti viemään roskat mitä pikimmiten. Oberon ja Titania eivät kai juurikaan kierrätä mitään, joten hyvinkin se kirje saattaa olla mennyt muovipussissa molokiin. Niisk.

Maudin tarha-asia ei ole vielä selvinnyt, siihen mennee pari kuukautta. Päiväkodin johtaja kysyi minulta, eikö kerho sitten riitä kun olen väsynyt, koska vaikka kaikilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus, totta kai tavallaan etusijalla ovat ne, joiden vanhempi/vanhemmat ovat menossa töihin tai opiskelemaan. Ymmärrän kyllä, että on outoa tarjota tarhapaikkaa lapselle, jonka vanhempi makaa himassa, mutta jos Maud ei kumpaankaan päiväkotiin mahdu, sitten se vain jatkaa kotona. Kun selitin kotipalvelun ihmiselle väsymystä ja lausuin, että olen sentään kauemmin jaksanut kuin moni muu vaikkapa ydinperheellinenkin, joista jotkut huutavat jo äippäloman jälkeen, että haluavat takaisin töihin kun siellä on helpompaa, en saanutkaan odottamiani kehuja suuresta jaksamissuorituksestani, hehee, vaan täti sanoi että hänestä tuollainen on vastuunpakoilua; miksi ihmeessä pitää tehdä lapsia jos niitä ei itse hoida vaan sysää heti äitiysloman jälkeen vastuun yhteiskunnalle. Eihän lasten kanssa tarkoituksena ole se, että miten vaan äiti pääsee vähemmällä. No totta kyllä! Ja onhan se vähän omituista, jos ei jaksa omaa perheenjäsentään... Tämä nainen on kasvattanut viisi lasta semiyhärinä, koska mies on pitkiä pätkiä ulkomailla työssä, joten hän ei suinkaan ole mikään lapseton liian vaatija. Hän on monen perheen suosikkihoitaja (meidän myös), ja täytyy kyllä todella tykätä lapsista, kun on noin monta omaa ja vielä työskentelee lasten kanssa.

Minulla on edelleen vähän sellainen tunne, että elämäni on pahasti jumissa, mutta astrologi sanoi, että parin vuoden päästä koittaa jokin Suuri Vapautuminen. Mietin edelleen pääni puhki, mitä olen tullut tähän elämään tekemään, ja mikä olisi esim. oma alani, mutta ei sieltä päästä mitään löydy... Mutta kuten sanotaan, että kaikki on aina niin kuin pitääkin, tyydyn siihen ja odotan, että ehkä jonain päivänä vain innostun jostain ja palaset loksahtavat kohdalleen. Maalaaminen olisi jonkinlainen palasen loksahdus, mutta aika ja voimavarat eivät nyt riitä siihen, eikä ainakaan itsekritiikki. En vain ole tarpeeksi hyvä. Vaikka kenelle minun edes pitäisi olla hyvä? Eihän tavoitteenani ole edes mitään niin suurta kuin taulujen myyminen ilman taitoa ja koulutusta, ahhahhaa! Kunhan pystyisi edes omaksi ilokseen sutimaan ilman kammottavia vaatimuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti