sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Yksin aina kaunihimpi

Olin pöllöretkellä. Oli hyytävän kylmää, mutta lumoava kuunsirppi ja upea tähtitaivas auttoivat kestämään pakkasta. Näimme jopa tähdenlennon! Kuulimme neljä eri pöllölajia ja näimme varpuspöllön, joten saalista kuulemma voi pitää hyvänä. Minullahan ei ole mitään mihin verrata, koska tämä oli ihkaensimmäinen linturetkeni, joten kaikki oli minulle vain plussaa ja bonusta. Minulla ei ollut mitään odotuksia, otin reissun eksoottisena ekskursiona keskiyöllä, joten sain aika paljon irti kaikesta. Ihmiset olivat mukavia (aika harvan kanssa tosin tuli juteltua, koska piti keskittyä kuuntelemaan ja lopun aikaa kukin vain hytisi itsekseen yrittäen kestää säätä), mutta tietysti suurin osa oli vanhoja partaisia pappoja, heh! Jostain syystä kaikki harrastukseni ovat aina täynnä keski-ikäisiä tai vanhempia ihmisiä, yleensä naisia, muttä tämä oli ehdottomasti miesvoittoinen reissu. Hovineito K:n piti tulla mukaan, mutta hän sairastui. Jospa pääsisimme arktikaretkelle keväällä yhdessä.

Oberon on aiheuttanut sekä tunnekuoleman että näköjään jälkikäteen repeämän huonosti tikattuun aorttaan ja kammioon. Satuin näkemään hänet tasan kuukausi torjunnan jälkeen, ja hän vilkaisi minua jo kaukaa, tervehti ohikulkiessaan normaalisti, mutta katsoi vielä perään myöhemmin! Ok, katsoin minäkin, mutta odotettavaa olisi ollut, että hän ei katso, koska hän on se, joka ei tunne "mitään syvällisempää" eikä halua mitään, hän on se joka torjui. Minusta (ja monesta muustakin) tuo ei ollut enää fiksua käytöstä. Asiallista olisi ollut se, että ei enää kytätä, kun asia on käsitelty ja tehty selväksi, että mitään ei haluta. Minua lähinnä huvitti Oberonin tyhmyys, koin etten kykene enää arvostamaan ja kunnioittamaan häntä ollenkaan. Tyyppi alkoi vaikuttaa yksinkertaiselta juntilta... (Tosin en ole koskaan häntä älyn riemuvoittona pitänytkään, ihan perustaviksena, mutta tämä oli jo yliampuvan hönöä.) Hän väittää olevansa rehellinen mies, mutta jos hän olisi rehellinen, hän voisi aloittaa vaikkapa olemalla rehellinen itselleen. Ja onko hän kovin rehellinen Titaniaakaan kohtaan enää? Minusta vaikuttaa siltä, että hän valehtelee kaikille kolmelle. Pysyisi edes sitten päätöstensä takana ja olisi selkärankainen ihminen, mutta tuollainen käytös on enää vain "helvetin itsekästä" (lainaan hovineito K:ta). Oberon ilmeisesti nauttii ihailevista katseistani ja huomiostani ja kokeilee, vieläkö niitä saisi - ilman että hänellä on aikomustakaan antaa mitään takaisin saati olla hienotunteinen minua kohtaan (mitä kuitenkin voisi fiksulta ihmiseltä odottaa sen kirjeen jälkeen).

Jos minä olisin torjunut jonkun, kun ei kiinnosta tarpeeksi tai en haluaisi mitään, en edes kehtaisi enää tuijottaa sitä toista tai jatkaa flirttailua. Olisin asiallinen, viileä ja etäinen ja varoisin kaikenlaisia katsekontakteja. Minusta olisi täysin idioottimaista antaa ikään kuin toivoa enää sen jälkeen, kun olisin selkeästi ilmaissut etten ryhdy mihinkään. Mutta jälleen kerran: miehet ovat urpoja. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Suomalainen mies on yksinkertainen juntti, joka ajattelee vain itseään, ja joka tunnelukkojensa takia käyttäytyy omituisesti. Kannattaako tuollaista siis edes haluta? Ei. En ole enää niin kateellinen Titaniallekaan. Hänhän on aivan harmaa ja stressaantuneen oloinen sekä kyllästynyt miehensä saamattomuuteen; en todellakaan haluaisi olla hänen asemassaan, missä mies ei kotonakaan saa mitään aikaan ja sitten vielä kyttää toisen naisen perään muttei myönnä sitä itselleenkään, hah hah! Jäätävää. Jos joku mies muuten joskus sanoo minulle sen klassisen virkkoman, että naiset antavat ymmärtää mutteivät ymmärrä antaa, niin jösses, kyllä ne miehet tekevät ihan samaa...

Joka tapauksessa, tuona päivänä, kun näin Oberonin pitkästä aikaa, olin niin shokissa X-asioista, että en välittänyt koko Oberonista, tilanne vain nauratti minua, mutta nyt kun pahin X-shokki alkaa laantua, huomaan että olen taas samassa ajatuskehässä Oberonin kanssa, ja taas pitää aloittaa irtipyristely. Maailmankaikkeus saisi nyt vähän tukea tässä asiassa! Ainakin sen tajusin X-uutisten myötä, että ihan turhaan olen itkenyt jokaisen Kohteeni perään (kuten meediotätikin minulle nauroi, että älä tyttö hyvä yhdenkään miehen perään itke...). Kuinka katkera ja surullinen olinkaan aikoinaan, etten tule koskaan olemaan Ofelia X, X:n vaimo! No, Herra on minua onneksi tuolta kohtalolta varjellut. Tuskin olisin enää hengissä, jos olisin X:n vaimoksi päässyt. Ja tarkoitan tätä oikeasti. Eli, saan olla myös kiitollinen siitä, etten ole Ofelia Oberon! Vässykän väsynyt vaimo. Vaikka suren vastakaiuttomuutta ja näköjään ikuisesti jatkuvaa typerää tilannetta ja tuijottamista, on silti parasta olla yksin. Minulla on sellainen vapaus, josta ydinperheessä olevat pakkouskollisuudessa ja parisuhdesuorittamisessa tai parisuhdeväsymyksessä elävät voivat vain kadehtia. Lällällää! Minun ei tarvitse paeta pois kotoa miljooniin kissanristiäisiin, koska toinen puolisko rasittaa, minun ei tarvitse odottaa, että toinen osapuoli tekisi oman osuutensa asioista ja huutaa kurkku suorana kun mitään ei tapahdu, minä olen vapaa seikkailemaan ja saan olla omassa kodissani ihan rauhassa. Tuskinpa minulle edes sopisi mikään pitkä tylsä parisuhde. Otan mieluummin ne lyhyet seikkailut! Enpä ole juuri keltään auvoisaa kuvaa saanut ydinperhe-elämästä ja avioliitosta, joten turhaan semmoista edes haikailen. Mikä se sanonta olikaan, että avioliitto on kuin piiritetty linnoitus - ulkona olevat haluavat sisään ja sisällä olevat ulos. Ei kiitos vankilaa minulle. Sekä elämä rouva Poloniuksen kanssa että työelämä ovat olleet ihan tarpeeksi vankiloita minulle. Nyt voin nauttia vapaudesta, Maudin isäviikonlopuista ja keskittyä siihen Omaan Elämään.




2 kommenttia:

  1. Itse olen huomannut niin ikään päätyväni ekskursioille, joihin lisäkseni osallistuu keski-ikäisiä tai sitä vanhempia naisihmisiä. Nykyään se ei enää haittaa, kun itse kuulun samaan joukkoon ja ilmeisesti sitä on aina ollut henkiseltä iältään sitten sellainen.

    Edelliseen postaukseen liittyen onnea oikean päiväkodin löytymiseen.

    Ja vielä lopuksi: Minun blogissani olisi sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  2. Moon Mamma, mulla on kans ollut aina tuo ongelma. Ja kyllä se vähän vieläkin haittaa! :D Jos olis ees 10v nuorempia jossain niin jee. Tunsin jo lukiossa olevani keski-ikäinen, mutta silti... :/

    Kiitos, onnea tarvitaan tarhan löytymisessä, sen verran olen kuullut karuja juttuja niistä että huh.

    Ja kiitos tunnustuksesta, vau! :)

    VastaaPoista