lauantai 8. kesäkuuta 2013

Käsittämättömiä onnenkantamoisia ja ammuntaa

Kyllä voi yhdestä puhelusta ihminen tulla ONNELLISEKSI! En tainnut kai täällä surrakaan Maudin päiväkotipäätöstä; hän ei päässyt ensisijaiseen toiveeseen jonne taas Pontus pääsi, vaikka nimenomaan toivoimme lapsille samaa ryhmää. Maud olisi joutunut isompaan tarhaan, josta emme ole kuulleet pelkästään hyvää. Olimme siellä infossa, saimme paperit ja blabla, mutta iltapäivällä soi puhelin ja kas, yhtäkkiä olikin yksi peruutuspaikka kaikkein suosituimmasta päiväkodista eli ykköstoiveestamme ja vieläpä samasta ryhmästä kuin Pontuksella! HAALLELUUJA, HAALLELUUJA!!!

Olin lentää kattoon. Pitelin sohvasta kiinni ja huusin falsetissa puhelimeen että ihanko oikeasti, mahtavaa, miten mieletön tuuri....! Kaksi päivää leijuin niin että unohdin jopa syödä. Tuohon tarhaan on erittäin vaikea päästä, koska se on pieni ja suosittu, ja niinpä me vain pääsimme sinne viime minuuteilla. Olen maailman onnellisin ihminen! Samassa ryhmässä ovat vielä Desdemonan ja Oberonin (!!!) pojat sekä yksi tyttö muskarista, joten nyt on Maudilla kavereita ja tuttuja paljon enemmän kuin isossa karussa tarhassa olisi ollut. Miten näin hyvin voi edes käydä?

Kaiken kukkuraksi sain asumistukipäätöksen todella nopeasti. Rahat olivat juuri loppumassa, kun takautuva asumistuki tupsahti tilille, ja joka tapauksessa uusi asumistuki kotihoidontuen päätyttyä on niin ruhtinaallinen, että olen taas vauras! Ja hei, en ole vielä ehtinyt edes hakea kirjastosta juuri saapunutta varausta "Olet syntynyt rikkaana". Mitä sitten tapahtuukaan, kun olen sen kirjan lukenut?

Kolmaskin onnenkantamoinen tuli: minulle haetaan taas vuodeksi kuntoutustukea! Viimeiset pätkäthän olivat vain puolta vuotta. Varmaan oireilu vaikutti sekä se, että kerrankin minulla oli suunnitelmia. Monia tämän kesän matkoja tietysti epäiltiin hypomanian aikaansaamiksi ylivirityksiksi, mutta vastasin vain että sain pienen perinnön ja ajattelin elää, hehe. Lisäksi Maudin aloitettua tarhassa paneudun taideprojekteihin ("se on terapeuttista"), joten en vain haahuile.

Oberonkin flirttailee edelleen kanssani, vaikka olen yrittänyt olla erittäin viileä, etäinen ja neutraali, en ole edes hymyillyt hänelle. Hänpä vain katsoo vielä perään ja kerran silmäili päästä varpaisiin kun olin punaisessa mekossa... Äimistyin vähän, että pitääkö minun nyt ruveta torjumaan häntä (edelleen kuvittelin, että hän minut torjuttuaan olisi lopettanut tuon tuijottelun), mutta sitten vähän lipsahti ja ammuin häntä vesipyssyllä. Noh, tilanne lienee siis taas sama kuin viime kesänä.... Paitsi että olen tunnetasolla enemmän irti.

Kuulin yhdeltä tutulta aika ikäviä juttuja Titaniasta, tai siis lähinnä hänen käytöksestään miestään ja lapsiaan kohtaan (rumia sanoja, halveksuntaa ym.), ja kuulemma tuo perhe-elämä on kaukana idyllistä, molemmat vaikuttavat tämän naisen mukaan onnettomilta ja hemmetin etäisiltä ja erillisiltä, ja moni on ihmetellyt, miksi Titania ja Oberon ovat vielä yhdessä. Mutta Titania on kai jyrännyt koko perheen, ja miehillä on tapana juuttua ankeisiinkin suhteisiin. Eli vaikka siellä olisi kotona koleaa, Oberon ei siitä irtaannu. Ehkä sillä ei ole enää niin väliäkään. En halua mitään perässä vedettävää ukkoa. Seikkailun tietysti ottaisin vastaan vaikka heti! Mutta ei se miesparka uskalla.... En minäkään uskaltaisi jos olisin Titanian siippa!

Olemme ruskeita kuin pavut, koska olemme oleskelleet niin paljon ulkosalla. Koti pääsee kesäisin aina sekaiseksi ja sotkuiseksi, kun ei täällä paljon olla, ja hiekkaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta tänään siivosin ja nyt kaikki on kunnossa. Mukavaa.

2 kommenttia:

  1. Mukavaa, että Maud pääsee tuttujen seuraan pieneen tarhaan. Sopiva annos tarhaa on hyväksi, olen sitä mieltä - helpottaa monella tapaa koulun aloittamistakin myöhemmin. Itse inhosin 60-luvun päiväkerhoa, jota veti tekopyhä papin vaimo. Myöhemmin inhosin koulua. Mä olen kai vähän auktoriteettivastainen.

    VastaaPoista
  2. Jaana, ei nykyään tosiaankaan voi viedä lasta suoraan kotoa kouluun. Olisi liian vaikeaa, tulisi sopeutumisongelmia ja vaikka mitä.

    Heh, srk:n työnteijöillä on taipumusta olla vähän ilkeitä ja tekopyhiä... ;) Ei ole suutarin lapsilla kenkiä, ikinä.

    VastaaPoista