tiistai 24. syyskuuta 2013

Loppuelämän tuomio

Tänään oli lääkärikäynti, ja ei tästä rd-diagnoosista mitenkään ulos ujuttauduta. Vaikka kaikki tulevat mittaamani arvot olisivatkin normaalien rajoissa, rd on ja pysyy, koska se yksi arvo ylittyi rasituskokeessa. Lääkärin mielestä oli vain hyvä, että alttius sairastua löytyi nyt, jotta voidaan säännöllisesti rasituskokeissa tutkia, joko diabetes on puhjennut, koska todennäköisesti se joka tapauksessa tulee 10-20 vuoden kuluttua. "Tää kertoo vaan sun tulevaisuudestas." Aika helvetin synkkä tulevaisuus! Eli lääkäri ei maininnut mistään 40-60%:n riskistä sairastua jos kaksi tai kolme arvoa on raskaudenaikaisessa kokeessa koholla... minkä olen itse tutkinut virallisista nettilinkeistä. Lääkäri painotti NORMAALIPAINOA ja loppuiän terveellistä ruokavaliota. "Sut on nyt tuomittu elämään loppuikäs terveellisesti, mut ei se ole mikään paha tuomio. Ja katsot vaan että et liho." Totta kai tavoitteenani on edelleen laihtua raskauden jälkeen, eihän kukaan halua olla ylipainoinen, lihava, läski, pullero, pullukka, punkero tai tukeva, mutta kun en pääse siihen NORMAALIPAINOON! Aina jää se 2-4 kg ylimääräistä. Paitsi ehkä en ole yrittänyt tarpeeksi, olen antanut itseni välillä syödä herkkuja silloin kun olen laihduttanut.

Lääkäri totesi olevan ehkä vain hyvä, että tämä pieni heitto kokeessa säikäytti minut, jotta sitten muistaisin huolehtia terveydestäni ja pysyä normaalipainossa. Olen vähän eri mieltä tuosta pelästyksen hyvyydestä... Pitääkö niin paljon säikähtää että saa paniikkikohtauksia, syö rauhoittavia ja itkee yhtä desimaalia viikon eikä nyt uskalla syödä edes sitä yhtä banaania ja ahdistuu jo yhdestä omenasta päivässä, koska se voi syöstä seuraavan päivän arvot turmioon? Ja mielestäni en ole ihminen jota pitää pelotella että tajuaisin jotain. Syön terveellistä ruokaa ja haluan hallita painoani, jo ilman tietoa todennäköisestä sairastumisestani kakkostyypin diabetekseen. Mutta ehkä lääkärit työssään tapaavat niin paljon 90-kiloisia, jotka vetävät surutta hiilareita ja herkkuja ja ehkä vielä tupakkaa päälle, vaikka sairauksia olisi jo todettukin, että ne eivät enää erota, ketä kannattaa painostaa ja ketä ei? Toisaalta ajatuksissani on kylläkin ristiriitaa - en ehkä kokonaan niele rd-diagnoosia (elleivät tulevat kotimittaukset ole ihan päin mäntyä), mutta samaan aikaan pelkään tulevaa diabetesta. Ei ole ihminen järkevä olento...

Verenpaine oli ihan pilvissä tuolla käynnillä, joten pöytään lyötiin myös kortti "sulla on hyvät todennäköisyydet saada myöhemmin myös verenpainetauti". Ja tietysti raskausmyrkytysuhka oli jo tänään käsillä - lääkäri kyseli, onko ollut päänsärkyä ym. ja käski heti mennä vessaan mittaamaan proteiineja virtsasta. No, valitettavasti olin vessassa juuri käynyt, joten sitä mittausta ei kannattanut tehdä, ja juuri eilenhän oli neuvola, jota ennen mittasin proteiinit eikä siinä ollut mitään. Samoilla lukemilla meni Maudin raskaus alusta loppuun, eikä sitä myrkytystä tullut. Mutta onhan 130/100 tai 128/90 yms. liian korkeaa raskaanaolevalle... Neuvolassa saan vähän alhaisempia lukemia. Olen myös ymmärtänyt että myrkytys tulee, jos arvot yhtäkkiä nousevat rutkasti, ei silloin jos ne ovat koko ajan tasaisesti korkealla. Mutta no, ehkä tällä stressaamisella pian paineet ovat vielä korkeammat, joten hyväksyn sen että myrkytys on todennäköinen. Jos ei tässä kuussa niin ehkä ensi kuussa. Yritän myös hyväksyä sen, että kakkostyypin diabetes on tuloillaan... Jos ei nyt niin sitten kun olen 60v. Ei se sitten enää haittaa, kunhan se ei vaan raskaudesta jää päälle!

Vauvan puolesta en osaa pelätä. Sokeritippaan joutuminen ei maailmaa kaada vaan vauva hoidetaan kuntoon, sektio on jo koettu joten so what, ja tällä yhdellä desimaalilla tuskin vauvasta kasvaa viisikiloista makrosomista yksilöä, joten pahin ahdistuksenaihe on kai se tuleva oma diabetes sekä se, kuinka paljon kotimittaukseni tulevat heittelemään ja mihin pyöritykseen vielä joudun. Raskausmyrkytys olisi mielestäni vauvalle pahempi juttu. Eli nyt vaan syödään kurkkua ja meditoidaan niin pysyy kaikki arvot alhaalla! Ja kun painokaan ei enää saisi nousta, niin ei se kurkulla paljon nousekaan...

Tietysti täytyy nyt hankkia kotiin myös verenpainemittari eilen saamani sokerimittarin lisäksi. Ja tällä psyykkeen pirstaloitumisella vauva syntyy todennäköisesti kuukauden etuajassa psykiatrisella osastolla, missä puristan mittareita käsissäni mielipuolen ilme kasvoillani. Mutta ei hätää, tämä on viimeinen lapsi, tällaista settiä en halua enää kokea. Tässä on kadotettu vauva sinne minun Riskeihini. Itse ainakin olen kadottanut sen, koska nyt elämä pyörii pelkän ruuan ja eri arvojen mittailujen ympärillä, jotta kaikki olisi vain mahdollisimman matalaa, ja jotta en vain enää lihoisi, joten toivottavasti kukaan ei enää sano minulle että "nauti nyt viimeisistä kuukausista!" Raskaus ei ole mitään nautinnollista muutenkaan - se on iskiasta, liitoskipuja, mahdollista oksentelua, närästystä, ahdistusta ja hormoniheittelyjä, epämukavanmallista kroppaa, loppuvaiheessa on vaikea jopa pukeutua saati kävellä edes kohtuullisia matkoja, eikä se vauvakaan vielä tunnu konkreettiselta koska sitä ei ole nähnyt (muuta kuin hurjannäköisissä ultrakuvissa joissa kallossa ammottaa vain silmäkuopat ja selkäranka muistuttaa fossiilia), joten nyt on kuulkaas nauttiminen kaukana.

Tiedän, että ylireagoin ja ahdistun tosi vähästä, monet käyvät nämä asiat rutiininomaisesti läpi joka raskaudessa ja kaikki selviävät hyvin, mutta minä en ole semmoinen ihminen. Rouva P jo tarjosi apuaan sanomalla että he kyllä tulevat Maudia hoitamaan jos joudun sairaalaan. Eihän tässä kai nyt vielä NIIN huonossa hapessa olla?! Lääkärinkin mielestä kaikki on ihan hyvin - mitä nyt oli pakko heitellä noita riskejä joka toisessa lauseessa. Nyt on terveysiltapalan aika (onneksi minulle ei tuputettu sitä kuutta palaa leipää vaan hoitaja sanoi että ei ihan karppausta vaan sinne päin!), joten heipat! Jos katoan pitkäksi aikaa, olen saanut kaikki taudit samana päivänä ja makaan sairaalassa henkitoreissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti