sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Uskonpuutetta puolin ja toisin terveydenhuollossa eli purraan vaan hammasta!

Talviaika, pimeys - ja talvikuolema on alkanut. Desimaali saa yhä enemmän mittasuhteita, kun allekirjoitan hovineito K:n puuskahduksen, että olen selvinnyt vakavammastakin sairaudesta kuin lievä rd, biposta. Siihenhän moni kuolee. Ja siltä kyllä taas alkaa tuntua. Puolisen vuotta mennee taas kuilussa, ja jos heikkojen lääkkeiden ohella ainoa apu tulee herkuista, niin ihan sama. Onneksi mitään heittoja arvoissa ei ole tullut, joten saan vähentää mittailuja, mutta sen verran pitää syömisiä kytätä, etten liho ihan muodottomaksi valaaksi.

Olen tehnyt havaintoja muutenkin kaikesta, miten potilaita ei missään kuunnella. Hovineito N:llä oli/on vähän samankaltainen hammaskokemus kuin minulla, joten sympatiat hänelle! Itse olen vuoden päivät valittanut yhdestä hampaasta, johon julkisella käskettiin laittaa vain hammastahnaa, ettei se vihlo, kun siinä on se kaula vähän paljaana. Huhtikuussa otettiin röntgenit, ja tuolloin väitin että on se viereinenkin hammas arka. Ei löytynyt mitään, elokuussa palasin taas hoitoon, ei muka edelleenkään muuta häikkää kuin narskutukseni ja se paljas kaula, jota pinnoitettiin. Viereinen hammas isoine paikkoineen oli kuulemma kunnossa, vaikkei sitä edes tutkittu.

Elokuun jälkeen kivut vain pahenivat, kunnes tässä kuussa särky oli toista viikkoa päivittäistä, tykyttävää, paineista, ja myös kuumanarkuus oli kammottavaa. Sain monen minuutin tuskat yhdestä teekulauksesta, ja moneen kuukauteen en ollut juurikaan voinut vasemmalla puolella purra mitään. Olin kävelevä hammassärky. Pääsin päivystykseen jonottamaan, ja soittaessani sinne virkailija totesi, että kuulostaa selvästi tulehdukselta eli se pitää juurihoitaa. Päivystyksessä odotin tunnin että oma vuoro tulisi, sitten täti kommentoi että ei sitä ruveta kuvaamaan kun olen raskaana ja huhtikuussa kaikki oli kunnossa, "se on kuule vaan narskutuskipua". Voihan v***u...

Onneksi ne kuitenkin avasivat hampaan, kun sanoin ettei sen kanssa VOI enää elää, ja löytyihän sieltä tulehdus, märkää ja kuollut juuri. Juurihoito oli nopea ja kivuton, sain ohjeen hoitaa sen tammikuussa kuntoon, kun hampaan voisi taas kuvata, ei sen nyt pitäisi vaivata. Eipä niin.... Loppuviikosta olin taas yhtä kipua ja särkyä ja paineentunnetta eli lauantai-iltana päivystykseen. Makasin tuolissa kolme varttia, ja lääkäri oli naissadisti. Puudutuksen ei annettu vaikuttaa kun ryhdyttiin hommiin, sattui ihan saatanasti, ja koska olen tottunut siihen että lääkärit olettavat potilaan ilmaisevan jos tuntuu kipua, kerrankin kehtasin vinkaista ja korista. "No mitä me sitte tehdään?! Vedetään koko hammas pois vai! Kuule jos sä et nyt ole hiljaa niin tää hoito jää kesken!" Kun siinä sitten mykkänä säpsin ja alkoi itkettää (ekan kerran hampiläärissä ollessani näin), lääkäri totesi vain näkevänsä että tunnen kaikki mitä hän tekee. No terävä huomio!

Kärsin jälkisärkyä taas pari päivää, kuulemma hampaan voisi hoitaa kuntoon ennen kuin Toinen Rintaperillinen saapuu ja sen voisi kuvata (tämän totesi myös teratologinen tietopalvelu jonne soitin asiasta). Puudutuskohta oli yli viikon arka, pistelevä ja kipeä. Sain ensimmäisestä päivystyspaikasta palvelusetelin jolla sitten varasin ajan yksityiselle jatkohoitoon, ja siellä oli erittäin ystävällinen mieslääkäri, joka piti päivystyskokemustani kovin pelottavana. Hän varmisteli koko ajan, ettei tunnu kipua, hoito oli nopea ja hyvä, ei tullut jälkisärkyä eikä puudutuskohtakaan jäänyt vaivaamaan. Mutta ei hänkään suostunut kuvaamaan, eli jos hammas edelleen vaivaa, se pitää poistaa, koska muutoin tulehdus on liian iso riski yleisterveydelle. Niin, että olisiko minua kannattanut kuunnella jo kuukausia sitten, kun valitin tuosta hampaasta....? Ei kai, koska lääkärit ovat aina oikeassa, ei siellä voi olla mitään! Minähän vain narskutan ja viereisestä hampaasta näkyy kaula.

Ja eivät psykiatritkaan koskaan ole huolissaan masennusvaiheesta jolloin haluan tosissani kuolla kuukausitolkulla vaan hypomaniasta, joka kestää enintään kuukauden ja jolloin olen onnellinen. Tällä haavaa tuntuu vähän siltä, että ihan sama mitä lääkäreille selittää, koska potilashan ei tunne omaa mieltään eikä kehoaan vaan on aina väärässä, olivat oireet ja tuntemukset mitä hyvänsä. Sitten kun hampaat alkaa tippua ja veitsi heilua ranteella niin EHKÄ joku jossain herää ajattelemaan? Siihen asti vedän karkkia ja pullaa niin kauan kuin talvi ketuttaa. Niin ja hovineito N:ltä yksi hammas jouduttiin poistamaan. Toisen kanssa ei kipuja kamalasti uskota. Pitääkö meidän sitten aina uskoa lääkäreitä?

2 kommenttia:

  1. Kammottavaa! Mä niin tiedän, miltä hammassärky voi pahimmillaan tuntua. Sulle on sattunut jokin persoonallisuushäiriöinen ja stressaantunut lääkärihirviö. Onneksi toinen oli ymmärtäväisempi. Minulla viikon päästä visiitti oikein komean ja mukavan leukakirurgin luokse, ekaa kertaa odotan hammaslääkärikäyntiä.

    VastaaPoista
  2. Mitä sinulle kuuluu nykyään?

    VastaaPoista